keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Seinäkalenteri

Havahduin eilen huomaamaan, että seinäkalenteristamme loppui välilehdet. Uutta kalenteria etsiessä ajauduin lähes heti tänne. Kalenterisivun selaaminen keskeytyi ideaan, jonka toteutin keittiön seinään maalatulle liitutaululle. Eikä maksanut mitään. Ihan luotisuoraan ei tammikuun päiväykset mene, jospa helmikuussa onnistuisin siinä vähän paremmin.



Ylemmän kuvan kello kertoo kuvan ottamisen ajankohdan. Voisin tietenkin olla paljastamatta, että projekti toteutettiin ja kuvattiin vähän ennen keskiyötä. Paremmin saa unta, kun tekee ideat pois päästä unta karkoittamasta.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hei vaan vanha vuosi - Tervetuloa uusi vuosi!

Kiitos kuluneesta vuodesta. Siihen kuului paljon uuden oppimista, iloja ja suruja. Kaikkea mitä elämään mahtuu.

Tänä vuonna lupaan (yrittää muistaa):
Olla välittämättä vaarattomasta pikkusotkusta

Olla avuksi ja osallistua

Muistaa myös murria

Elää hetkessä

Tehdä töitä täydestä sydämestä

Juhlia

Nautiskella  
Rakastaa

torstai 22. joulukuuta 2011

perjantai 16. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Nämä kaksi uskaltaa laittaa tännekin, kun tiedän ettei äitini käytä nettiä muualla, kuin minun luonani. ;)
Tosin toivelahjoista on kyse ja lahjansaaja tietää hyvin mitä paketista on tulossa. Toteutus vaan tulee yllätyksenä.
  
Kauluri ja Pisara-ovikoriste
Kauluri on neulottu pyöröpuikoilla putkena alkaen kapeammasta. Levennykseen lisäsin silmukat ensin nurjaan ja seuraavalla kerroksella oikeaan palkkiin. Levenee juuri sopivasti harteille. Lankana oli neljää eri laatua yhdistettynä yhdeksi jumbolangaksi. Fame Randia, Vikingin Baby Ullia ja kahta eri sävyä Gjestalin Frostia.

Ovikoriste on tehty erisävyisistä ja paksuisista kuparilangoista, sekä lasihelmistä. Toiveena oli oranssisävyinen ja pisaran muotoinen hökötys. Kiva tuli ja olipa mukava pitkästä aikaa kieputtaa rautalankaa.
Kuparilankaa ja helmiä Pisarassa.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Minor adjustments ja joulunodotusta

Blogi sai uuden nimen ja ulkoasun.
Elämä se vaan jatkaa kulkuaan ja vauvoista tulee taaperoita. Joten Pöllövauvan pesä kasvoi ja muuttui Pöllön pesäksi.
Ulkomuodoksi valikoitui myös vähän enemmän oman näköiseksi säädetty malli. Sattumalta eräiden tuttavien blogin ulkoasuksi oli löytynyt tismalleen sama tyyli väreineen kaikkineen. Eipä siinä, tämä on oikein hyvä ja sopii mielestäni tänne oivallisen hienosti. 

Huu taiteilee
Huusta on tullut kova taiteilemaan. Käänteen tekevä juttu oli valkoinen liitu piirrettynä värilliselle paperille. Aamulla puuron jälkeen Huu tulee ottamaan kädestä kiinni, kuljettaa omaan huoneeseensa ja pysähtyy hyllyn alle. Sitten hän osoittaa liitulaatikkoa. Pitkiä viivoja, vinhaa väritystä ja välillä vasurilla vähän herkempiä kippuroita. <3

Itse yritän pysyä opintojen kyydissä, vaikka tässä lopun alun pyörityksessä meinaakin välillä happi loppua ja pyörryttää. Välillä on pakko pitää välipäiviä. Vuodenajan sanelemana ne välipäivien hommat ovat yhtä tonttuilua. Pukin konttiin valmistuu neuletuubia, bambuisia tiskirättejä ja pannunalusia (100% kierrätetyistä t-paidoista).

lauantai 12. marraskuuta 2011

Pakkasukkoa odotellessa

Käytiin eilen Oulunkylän Lankamaailmassa erään ystävän kanssa. Lankamaailmassa vietetään 3-vuotis päiviä, joten puoti on pullollaan tarjouksia ja uutuuksia.
 Kuvassa kolme eri sävyä Fame Randia, jotka hain viime viikolla ja eilen ostetut Permin Divat + Sirdar Indie -kerä. Indien valitsin Huun talvimyssylangaksi. Kun ei kaupasta löytynyt mieleistä, niin pitää sitten tehdä itse. Myssylle etsin aikani mallia Dropsin sivustolta, mutta päädyin loppujen lopuksi omaan malliin. Ja tällainen siitä sitten tuli.
 Neulominen on aloitettu korvaläpistä ja lisätty sitten etu ja takaosaan silmukat lisäpuikoille. Indietä neulotaan kerän merkinnän mukaan jopa koon 9 puikoilla, mutta koska halusin tiiviimpää ja hieman paksumpaa jälkeä, niin neuloin 5,5 puikoilla. Hatusta tuli tiivis, mutta langan pehmeyden ja väljän kierron vuoksi kuitenkin pehmeä. Lanka itsessään oli hahtuvamainen ja siinä kulki löyhästi kierrettynä ohut kestävä lanka mukana. Myssy on päätelty neuleputkeen jonka kiepautin solmulle ja viimeistelty reunatikkauksilla, sekä kiinnitysnaruilla. Kiinnitysnarujen sisään pystyi hyvin letittämään myös korvaläpistä lähtevät aloituslangat.
Tyytyväinen Huu lukemassa kirjaa uusi myssy päässä daddyn sylissä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Kirpputorikierros jatkuu

Tänään käytiin Vantaalla Villa Lyhdyssä http://www.villalyhty.fi/ .
Tavallisesti pidän itseäni hyvin karttaa tulkitsevana ja suurin piirtein hyvällä suuntavaistolla varustettuna, mutta tällä kertaa jouduin turvautumaan navigaattorin apuun. Autolla oltiin siis liikkeellä, mutta bussilla perille olisi varmaan löytänyt helpommin. Julkisilla siis pääsee lähelle ja talon takana on runsaasti pysäköintitilaa autoilijoille.
Tähän asti kierretyistä kirpputoreista tämä oli ehdottomasti varastomaisin. Etenkin liikkeen takaosan tunnelmassa oli jotain kovin kellarimaista (jossa myös lasten leikkinurkkaus sijaitsee). Nettisivun kuvat on varmaankin edellisestä liiketilasta tai todella tarkkaan rajattuja, sillä paikan päällä näytti aivan erilaiselta. Myynnissä oli lastenvaatteita n. 0-8-vuotiaille, jonkun verran leluja, lasten tarvikkeita, kortteja, käsitöitä ja joissain pöydissä sekalaista sisustustavaraa. Vain harvoihin pöytiin oli laitettu esiin mitään lapun tapaista, josta olisi voinut nähdä minkä kokoisia vaatteita kojussa oli. En siis vaivautunut näistä suurinta osaa penkomaan lainkaan, etenkään ellei silmiin sattunut jotain meille sopivan näköistä heti ensi silmäyksellä.
Myynnissä olevan tavaran kunto vaihteli. Tarjolla oli uutta tavaraa jossa laputkin vielä kiinni ja sitten niitä "rätei ja lumpui", jotka olisivat ehkä joutaneet jo maton kuteiksi. Suurin osa oli kuitenkin ok kuntoisia käytettyjä vaatteita.
Lähdimme etsimään talviasusteita ja duploja. Ihan ei mennyt tällä kertaa kysynnän ja tarjonnan laki kohdilleen, mutta joitain pientä me kuitenkin löysimme. 
Kaksi pehmeää palloa, Tutan housut, Benettonin vakosamettihame ja tähti Jonathanin talvihanskat.
Villa lyhdyssä on erillinen huone vaunuille ja muulle suuremmalle tarvikkeelle, sekä pieni kahvio & lahjatavarapuoti liikkeen etuosassa. Hyvä idea laittaa tarvikkeet omaan soppeensa, etteivät ole johonkin nurkkaan vaan ahdettuna. Omaan makuuni lahjatavaroita, leluja, kortteja ym. oli ehkä vähän liiankin kanssa, vaikka meidänkin ostoksista uutta tavaraa olivat tarttumapallot. Yhteensä hintaa ostoksille tuli 11,60€. Ihan fair deal imo. Yhden Ticketin neulepipon jätin ostamatta hinnan vuoksi (6€).
Villa Lyhdyn arvosana on meidän kriteereillämme 7/10.
+ rauhallinen paikka (mahtuu liikkumaan ja pysähtymään rattaidenkin kanssa käytävälle)
+ ystävällinen henkilökunta
+ (pääasiallisesti) järkevät hinnat
- varastomaisuus
- sekavat, liian täydet pöydät
- sijainti
- sisustusesineiden paljous ja pöydät joissa myynnissä random tuikkukuppeja ja maljakoita (eivät minun mielestäni kuulu lastentarvike kirpputorille)

Isompi miinus tulee siis sijainnista. Paikka itsessään ei houkuta riittävästi, jotta tänne matkan päästä lähtisin käymään vain kirppariasialla. Jos asuisin jossain hollilla, niin ehkäpä tuolla tulisi kuitenkin käytyä useamminkin.