perjantai 2. syyskuuta 2011

Villamyssy Punahilkan hengessä

Jos joku innokas neuloja ei ole vielä Dropsin neuleita löytänyt, niin tässäpä linkki sinne http://www.garnstudio.com/lang/fi/kategori_oversikt.php .
Itse selailen malleja läpi ja muuntelen sitten mieluisat ommeltaviksi haluamallani langalla.
Tällä kertaa näppeihin tarttui tällainen ohje. Oma lankani oli Reggae ombre merinovillaa ja värinä Partie. Ohjeen muuntelu oli kohtuu simppeli projekti tässä työssä, kun tarvitsi vain käytännössä jakaa kaikki ohjeen silmukkamäärät kahdella. Lanka kun oli tuplasti ohjeen lankaa paksumpi ja käytössä myös kaksi kertaa paksummat puikot. Vähän säätämistä tuli jossain vaiheessa kavennusten tullessa, kun laskuvirhepaholainen oli livauttanut kaksi ekstrasilmukkaa johonkin kummaan väliin, mutta se ei onneksi näy lopputuloksessa, ellei ala suurennuslasin kanssa laskemaan silmukoita. Yhden suuremman muutoksen tein ja korvasin nyörin napilla. Virkkasin pienen lenkin kauluksen kulmaan ja neuloin kauniin puisen napin toiselle puolelle. Neuloin kuitenkin nyörikujaan tarkoitetun kappaleen, mutta jätin sen avoimeksi. Se on mielestäni hyvä myös kaulustarkoitukseen. Tarkemmin ajatellen tuota ohjetta olisi voinut muuttaa vielä vähän lisääkin ja neuloa kauluskappaletta pidempäänkin sileänä neuleena reunuksineen, jolloin ei sitten tarvitsisi käyttää erillistä kaulaliinaa tämän myssyn kanssa. Ehkä sitten seuraavaan myssyyn. :)

3 kommenttia: