lauantai 12. marraskuuta 2011

Pakkasukkoa odotellessa

Käytiin eilen Oulunkylän Lankamaailmassa erään ystävän kanssa. Lankamaailmassa vietetään 3-vuotis päiviä, joten puoti on pullollaan tarjouksia ja uutuuksia.
 Kuvassa kolme eri sävyä Fame Randia, jotka hain viime viikolla ja eilen ostetut Permin Divat + Sirdar Indie -kerä. Indien valitsin Huun talvimyssylangaksi. Kun ei kaupasta löytynyt mieleistä, niin pitää sitten tehdä itse. Myssylle etsin aikani mallia Dropsin sivustolta, mutta päädyin loppujen lopuksi omaan malliin. Ja tällainen siitä sitten tuli.
 Neulominen on aloitettu korvaläpistä ja lisätty sitten etu ja takaosaan silmukat lisäpuikoille. Indietä neulotaan kerän merkinnän mukaan jopa koon 9 puikoilla, mutta koska halusin tiiviimpää ja hieman paksumpaa jälkeä, niin neuloin 5,5 puikoilla. Hatusta tuli tiivis, mutta langan pehmeyden ja väljän kierron vuoksi kuitenkin pehmeä. Lanka itsessään oli hahtuvamainen ja siinä kulki löyhästi kierrettynä ohut kestävä lanka mukana. Myssy on päätelty neuleputkeen jonka kiepautin solmulle ja viimeistelty reunatikkauksilla, sekä kiinnitysnaruilla. Kiinnitysnarujen sisään pystyi hyvin letittämään myös korvaläpistä lähtevät aloituslangat.
Tyytyväinen Huu lukemassa kirjaa uusi myssy päässä daddyn sylissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti