torstai 22. joulukuuta 2011

perjantai 16. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Nämä kaksi uskaltaa laittaa tännekin, kun tiedän ettei äitini käytä nettiä muualla, kuin minun luonani. ;)
Tosin toivelahjoista on kyse ja lahjansaaja tietää hyvin mitä paketista on tulossa. Toteutus vaan tulee yllätyksenä.
  
Kauluri ja Pisara-ovikoriste
Kauluri on neulottu pyöröpuikoilla putkena alkaen kapeammasta. Levennykseen lisäsin silmukat ensin nurjaan ja seuraavalla kerroksella oikeaan palkkiin. Levenee juuri sopivasti harteille. Lankana oli neljää eri laatua yhdistettynä yhdeksi jumbolangaksi. Fame Randia, Vikingin Baby Ullia ja kahta eri sävyä Gjestalin Frostia.

Ovikoriste on tehty erisävyisistä ja paksuisista kuparilangoista, sekä lasihelmistä. Toiveena oli oranssisävyinen ja pisaran muotoinen hökötys. Kiva tuli ja olipa mukava pitkästä aikaa kieputtaa rautalankaa.
Kuparilankaa ja helmiä Pisarassa.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Minor adjustments ja joulunodotusta

Blogi sai uuden nimen ja ulkoasun.
Elämä se vaan jatkaa kulkuaan ja vauvoista tulee taaperoita. Joten Pöllövauvan pesä kasvoi ja muuttui Pöllön pesäksi.
Ulkomuodoksi valikoitui myös vähän enemmän oman näköiseksi säädetty malli. Sattumalta eräiden tuttavien blogin ulkoasuksi oli löytynyt tismalleen sama tyyli väreineen kaikkineen. Eipä siinä, tämä on oikein hyvä ja sopii mielestäni tänne oivallisen hienosti. 

Huu taiteilee
Huusta on tullut kova taiteilemaan. Käänteen tekevä juttu oli valkoinen liitu piirrettynä värilliselle paperille. Aamulla puuron jälkeen Huu tulee ottamaan kädestä kiinni, kuljettaa omaan huoneeseensa ja pysähtyy hyllyn alle. Sitten hän osoittaa liitulaatikkoa. Pitkiä viivoja, vinhaa väritystä ja välillä vasurilla vähän herkempiä kippuroita. <3

Itse yritän pysyä opintojen kyydissä, vaikka tässä lopun alun pyörityksessä meinaakin välillä happi loppua ja pyörryttää. Välillä on pakko pitää välipäiviä. Vuodenajan sanelemana ne välipäivien hommat ovat yhtä tonttuilua. Pukin konttiin valmistuu neuletuubia, bambuisia tiskirättejä ja pannunalusia (100% kierrätetyistä t-paidoista).